Ruoka

SoteNoste katsoo toisin ja etsii uusia liiketoimintoja. Luo uusia palvelutuotteita. Tekee olosuhteista ja paikallisesta osaamsiesta vahvuuden. Sellaisen, joka mahdollistaa vaikuttavan sotekokonaisuuden ja hyvän elämän myös kasvukeskusten ulkopuolella.

Siihen tarvitaan iso joukko paikallisia yrityksiä ja innovatiivisia ratkaisuja. Sotenoste tuo palveluja ja työtä paikkakunnalle.

Esimerkiksi vanhusten kotiin pahvirasioissa viety ruoka on tuote, jota tuotetaan koko maassa. Pitkien etäisyyksien paikoissa ruokalautasella on valtava määrä logistiikkakuluja.

Paikallinen ruoka jää valmistuskeittiöiden hankintaprosessin takia helposti unholaan ja pienelle tehdään suurta.

Kustannustehokas palvelu on esimerkiksi Superkokki kotiin.

Sen sijaan, että pahvirasioihin pakattua ruokaa tuodaan paikalle, tulee Superkokki kotiin puoleksi päiväksi valmistamaan yhdessä asiakkaan kanssa ruokaa. Vaikka koko viikoksi.

Retkeilypalvelut voivat viedä ihmiset Pahkakuruun nokipannukahveille ja muurinpohjaletuille.

Kesän korvalla kanalapalvelut mahdollistavat kohtaamisia uudessa kesäkanalassa. Aitoa osallisuutta.  

Uusia palvelutuoteita Soten ostettavaksi on vaikka mitä.

Yrittäjä – taidat olla sote-alalla!